tiistai 8. tammikuuta 2008

Sarkozy syyttää mediaa Venäjä-vastaisuudesta

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy syytti Russia Today -televisiokanavan haastattelussa läntisiä tiedotusvälineitä tarkoituksellisesta Venäjä-vastaisuudesta:

http://www.russiatoday.ru/news/news/19461

Sarkozyn mukaan media käyttää Venäjää kohtaan ns. kaksoisstandardeja. Tällä Sarkozy tarkoitti sitä, että Venäjälle asetetaan erilaisia vaatimuksia kuin muille valtioille, ja että Venäjää kohdellaan tarkoituksellisen epäreilusti länsimaisten uutistoimistojen taholta.

Sarkozy sanoi myös, että Vladimir Putinin tukipuolueena tunnettu Yhtenäinen Venäjä voitti parlamenttivaalit reilulla tavalla.

Sarkozy:

"Heille kelpaa Putinin apu, kun hän auttaa Irania ymmärtämään yhteistyön merkityksen muun maailman kanssa. Mutta kun hänen puolueensa voittaa Venäjän vaalit täysin laillisella ja oikealla tavalla, heidän mukaansa Ranskan presidentti ei saisi onnitella Putinia".

tiistai 1. tammikuuta 2008

Venäjän talouskasvu 7,6%

Venäjän talouskasvu nousi vuonna 2007 7,6 prosenttiin. Vuotta on pidettävä onnistuneena talouden osalta, sillä kasvuennuste vuosi sitten oli noin prosenttiyksikköä alhaisempi.

Talouskasvun pitäminen yhtä korkeana myös kuluvana vuonna tulee olemaan haasteellista, mutta mahdollista. Venäjä on vasta investointibuuminsa alussa ja kasvu tuleekin olemaan vuodesta 2008 lähtien investointivetoista.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Moskova City

Moskovaan on rakenteilla "Moskova Cityksi" kutsuttu pilvenpiirtäjäkompleksi.

Moskova City sijaitsee läntisessä Moskovassa Presnenskyn kaupunginosassa. Alue on hyvin voimakkaan rakentamisen kohteena.

Moskova Cityn tarkoitus ja tavoite on olla ensimmäinen alue Venäjällä (ja koko itäisessä Euroopassa), jossa yhdistyvät bisneselämä sekä harrastus- ja asuinmahdollisuudet. Moskova City on eräänlainen kaupunki kaupungin sisällä.

Pilvenpiirtäjäkompleksi käsittää noin tusinan verran tornitaloja, jotka rakennetaan noin neliökilometrin kokoiselle alueelle. Projektin kustannusarvio on $12 miljardia.

Moskova Cityn rakennuksista voisi mainita ainakin Russia Towerin ja Federation Towerin, jotka valmistuessaan ovat Euroopan kaksi korkeinta pilvenpiirtäjää.



Moskova Cityn rakennustyömaa lokakuussa 2007.



















Naberezhnaya Tower.






















Moskova Citya iltavalaistuksessa:

tiistai 13. marraskuuta 2007

Aloitus

Olen suomalainen russofiili ts. Venäjän ja venäläisyyden ystävä. Blogin tarkoitus on tarkastella Venäjään liittyviä tapahtumia russofiilin näkökulmasta. Näkökulma tulee varmasti poikkeamaan hyvin paljon suomalaisen valtamedian Venäjä-uutisoinnista, jonka linja on näkemykseni mukaan tarkoituksellisen venäläisvastainen.

Blogin kirjoitukset tulevat sisältämään sekä uutisia että mielipidekirjoituksen omaisia kannanottoja. Aiheet tulevat löytymään niin politiikasta, taloudesta, urheilusta kuin kulttuuristakin.

Toivon että blogini tavoittaa mahdollisimman suuren lukijajoukon.